Skip to content
Etusivu Asuvalle Kotivakuutus

Kotivakuutus on paras turva esimerkiksi varkauden, vesivahingon tai tulipalon sattuessa. Suosittelemme asukkaalle kotivakuutuksen hankkimista, sillä Hoas ei vakuuta kotia puolestasi.

Hoas vuokranantaja ei korvaa varastettua tai hajonnutta omaisuutta. Jos esimerkiksi polkupyöräsi varastetaan kellarista, ei Hoas korvaa varastettua pyörää, vaan sinun on itse huolehdittava omaisuutesi vakuuttamisesta.

Voit toki omilla toimillasikin vaikuttaa siihen, kuinka omaisuutesi on suojattu. Varusta kellarikomero kunnon lukolla, äläkä jätä sinne mitään erityisen arvokasta.

Itse aiheutettujen vahinkojen varalta on hyvä suojautua vastuuvakuutuksella. Muistathan kuitenkin, ettei vastuuvakuutuskaan korvaa omasta laiminlyönnistä aiheutuneita kuluja tai tahallisia vahingontekoja. Jos esimerkiksi jätät suihkuverhon hankkimatta ja aina suihkussa käydessäsi vedet päätyvät eteisen lattialle aiheuttaen vesivahingon, voi vakuutusyhtiöltä rahojen saaminen olla hankalampaa.

Muistathan myös, että kotivakuutusta ei voi ottaa jälkikäteen vahinkoja kattamaan.

1.6.2008 jälkeen alkavissa vuokrasopimuksissa edellytetään kotivakuutusta, mikäli asukas käyttää asunnossaan pyykin- tai astianpesukonetta. Pesukoneen saa asentaa vain tilaan, jossa sille on liitännät olemassa. Liitäntöjen puuttuessa, ko. laitteita ei asunnossa saa käyttää.

Käytä pesukoneen asentamisessa aina ammattilaista ja säilytä kuitti tilatusta työstä. Jos myöhemmin selviää, että pesukoneen asennus on aiheuttanut esimerkiksi vesivahingon, voit kuitilla osoittaa, ettei syynä ole itse tekemäsi vääränlainen asennus, vaan ammattilaiselta tilattu työ. Tämä voi vaikuttaa vakuutusehtojen täyttymiseen. Tarkasta vakuutusehtojen yksityiskohdat kuitenkin aina omasta vakuutusyhtiöstäsi.


Olet nyt varjossa ""teststaging"". Poistu