Kalervo Haverinen – Opiskelija-asumisen konkarivaikuttaja korostaa yhteisöllisyyden merkitystä

Tässä yhdeksänosaisessa Hoas opiskelijaelämän sydämessä -artikkelisarjassa Hoasin vaikuttajat vuosien varrelta kertovat säätiön vaiheista vuodesta 1969 nykypäivään. Artikkelit voi myös kuunnella ääneen luettuina. Audioversioon pääset artikkelin lopusta.

Kalervo Haverisella on näkemystä opiskelija-asumiseen niin asumisensa, opiskelujensa kuin myös työuransa tiimoilta. Domus-asuminen saa yhä miehen kasvoille tyytyväisen hymyn. Opiskelija-asumisen tulevaisuudessa hän puolestaan näkee pari askarruttavaa asiaa.

Viisi HYYn opiskelija-asunnoissa Domuksella asuttua vuotta kirvoittavat Haveriselle mukavia muistoja yhteisöllisestä touhuamisesta. Oli sisäisen keskusradion kautta tehtyjä ohjelmia, talon oma bändi soittamassa bileissä, illanviettoja kuuluisassa isännöitsijä Timo Salon mukaan nimetyssä Timo´s saloonissa ja dolympialaiset saappaanheittoineen. Puhumattakaan lukuisista istunnoista Domusta vastapäätä sijainneessa Pubbari-ravintolassa, asukkaiden yhteisessä olohuoneessa.

– Pubbari ei ole enää sillä nimellä, mutta yhä edelleen kokoonnumme samassa tilassa olevaan ravintolaan viiden vuoden välein silloisten asukkaiden kanssa. Meitä on yleensä koolla 30 – 50 henkeä, kertoo Haverinen ja harmittelee, ettei nykyopiskelijoilla ole samanlaista akateemista vapautta kuin 70- ja 80-luvulla opiskelleilla.

– Olihan silloin toki muutenkin toisenlaiset elämäntavat, biletettiin rankemmin eikä tuijoteltu opintokirjan merkintöjä. Poliittisesti erilaiset näkemyksetkään eivät häirinneet yhteistä ilonpitoa, naurahtaa Haverinen.

70-luvulla opiskelijapolitiikka eli kiihkeintä aikaansa. Asukasdemokratiavaalitkin olivat tuolloin erittäin politisoituneet. Haverinen ei kaipaa opiskelija-asumiseen politikointia tuon ajan malliin, mutta yhteisöllisyyttä kylläkin.

– Ikävä kyllä sosiaalisuus tuntuu kadonneen yksiöasumisen myötä. Siksi asukkaiden kaikenlaiseen yhteistoimintaan kannattaa panostaa, sillä sen myötä pystytään luomaan viihtyisyyttä ja korvaamaan asumisen sosiaalisia puutteita. Asukastoimintaa syntyy kuitenkin vain ihmisten kautta, ei lainsäädännön avulla, vaikkei laista mitään haittaakaan ole, korostaa Haverinen.

Hoasin nykykohteiden suunnittelussa onkin kiinnitetty erityistä huomiota yhteisöllisyyden kehittymiseen muun muassa luontevien kohtaamispaikkojen luomisen kautta. Esimerkiksi pyykkitupia on sijoitettu oleskelutiloineen rappukäytävien yhteyteen.

Haverinen vihkiytyi opiskelijapolitiikkaan Domus-aikoinaan ja teki myös gradunsa opiskelija-asumisesta valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Hän on toiminut muun muassa SYL:n pääsihteerinä, opiskelija-asuntoneuvottelukunnan jäsenenä, asuntoministerin erityisavustajana ja SOA Oy:n toimitusjohtajana. Eläkkeelle hän jäi Turun opiskelija-asuntosäätiön toimitusjohtajan paikalta.

Hoas oli perustamassa SOAa vuonna 1982, jolloin opiskelija-asumisen edistämiseen tarvittiin valtakunnallista yhteistyöorganisaatiota ja edunvalvojaa. Erityisesti ns. ensisijaisrahoituksen eli peruskorkoon sidottujen rahalaitoslainojen järjestäminen aiheutti tuolloin päänvaivaa, sillä säätiöllä ei ollut omia pääomia ja valtion rahoitus kattoi vain 60 prosenttia lainatarpeista.

– SOAn tärkein tehtävä olikin alkuvuosina ensisijaisrahoituksen järjestäminen pankeista ja eläkevakuutusyhtiöistä opiskelija-asuntojen tuottajille ympäri Suomea. Valtion aravalainojen jakamisesta piti huolta opetusministeriön opiskelija-asuntoneuvottelukunta, joka teki asuntojen tarvelaskelmia ja antoi lausuntoja kohteista, joihin oli haettu lainaa. Yleensä asuntohallitus myös seurasi sitä lausuntoa päätöksissään, kertoo Haverinen.

SOA piti huolta myös asuntorakentamisen laadusta järjestämällä vuosittain suunnittelupäivät, joilla käytiin läpi rakenteille lähtevien kohteiden suunnitelmia. Myös asukkaat otettiin mukaan toimintaan.

– Kaikki arkkitehdit eivät tykänneet noista ruotimisista, mutta niiden avulla kehitettiin opiskelija-asumisen laatua monin tavoin. Suunnittelupäivien lisäksi tehtiin myös kustannusvertailuja, mikä tulkittiin jossain vaiheessa kilpailulainsäädännön vastaiseksi toiminnaksi ja vertailujen tekeminen piti lakkauttaa, harmittelee Haverinen.

SOAn voima oli Haverisen mukaan siinä, etteivät yhteisöt kilpailleet keskenään, kun toimijat olivat eri paikkakunnilta. Laman aikana SOA järjesti myös yhteismarkkinointikampanjan televisioon.

Pienten paikkakuntien toimijat olivat alkuvuosina tyytymättömiä siihen, että Hoasille suunnattiin eniten lainaa rakentamiseen. Uusilla yliopistopaikkakunnilla kuten Lappeenrannassa tai Joensuussa nähtiin opiskelija-asuminen satsauksena dynaamisen kaupungin luomiseen ja asuntoja olisi haluttu toteuttaa opinahjojen vetonauloiksi etukenossa.

– Hoas varmaan hyötyi alkuaikojen yhteistyöstä kaikkein eniten. Se kuitenkin erosi SOAsta vuonna 1995, kun yhtenäislainoituksen myötä rahoituksen järjestämiseen ei tarvittu enää keskitettyä edunvalvontaa. Saattoihan siihen eroon olla myös poliittisia syitä, sillä SOA oli lähinnä sosiaalidemokraattien perustama, erittäin sosiaaliseen toimintatapaan tottunut järjestö ja Hoasin toimitusjohtaja Jorma Vanhanen oli tuolloin kokoomuslainen, eikä kovin sosiaalinen persoona, pohtii Haverinen ja toteaa, että rakentamisen ja politiikan yhteys oli tuolloin aika läheinen.

– Aravatontit jaettiin kunnissa desimaalin tarkkuudella poliittisten voimasuhteiden mukaan.

Hoas liittyi takaisin SOAan vuonna 2007 toimitusjohtaja Heikki Valkjärven aikana sen jälkeen, kun SOA oli muutettu osakeyhtiöstä yhdistykseksi.

Vaikka Haverinen näkee opiskelija-asumisen menevän koko ajan parempaan suuntaan, pari asiaa häntä askarruttaa.

– Nyt tehdään paljon 20-neliöisiä koppiasuntoja, joissa ei ole säilytystilaa tai tilaa muille asioille, joita hakijat tarvitsevat. Jos maailmantilanne muuttuu, kuten se on muuttunut korona-ajan myötä, voi tulla eteen soluasuntojen kaltainen ongelma, ettei koppiasunnoilla ole kysyntää, pohtii Haverinen, mutta iloitsee siitä, että nyt asunnot saadaan kuitenkin rakennutettua hyville paikoille.

Toinen huolenaihe liittyy sekin asuntojen kokoon, mutta myös opiskelijoiden taloudelliseen selviytymiseen.

– Takavuosien asumistukiuudistus oli huono, koska siinä poistettiin enimmäisneliövuokra. Se on johtanut pienien vuokra-asuntojen runsaaseen rakentamiseen. Opiskelijoiden asumistuen siirtäminen yleiseen asumistukeen kiihdytti sekin pakoa soluasunnoista ja koppiasuntojen rakentamista, koska asumistuen ero yksiön ja soluasunnon välillä pieneni. Kun yhteiskunnassa tehdään järjestelmiin muutoksia, pitäisi aina miettiä myös muutosten laajemmat vaikutukset, muistuttaa Haverinen ja näkee asumistukiasiat opiskelija-asumisen ainoana uhkatekijänä tulevaisuudessa.

– Opiskelijoiden asumistukea on ennenkin leikattu, mutta niin ei ole viisasta tehdä, ettei vaaranneta opiskelijoiden toimeentuloa. Yhteiskunnan kannalta olisi järkevää ottaa jälleen käyttöön myös enimmäisneliövuokra, jotta markkinoille saataisiin isompia asuntoja. Ja asumisen hinnan kannalta ei missään tapauksessa pitäisi sitoa toimeentulo- ja asumistukea yhteen. Sittenhän ei ole enää mitään väliä, mitä vapaarahoitteinen asuminen maksaa, linjaa Haverinen ja kiittelee lopuksi vielä opiskelija-asuntoyhteisöjä.

– Hyvin ovat leiviskänsä hoitaneet!

Teksti: Päivi Karvinen
Kuvat: Mikko Käkelä

Hoas opiskelijaelämän sydämessä -artikkelisarjan kaikki jaksot